lauantai 10. lokakuuta 2015

Greenrose Faire 10.10.15 Virta

Huh, huh.

Jos uskon, ja uskonhan minä, että viulisti Hanna sanoi tosissaan sen, että Greenrose Faire esiintyi ensimmäistä kertaa isossa salissa Imatralla, Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa, niin hämmästellä täytyy.

Sen verran kova setti nimittäin oli. Heti alussa otettiin lava haltuun. Taustakuvaa ja taustalla soivaa irkkumusaa vasten piirtyi kuusi hahmoa. Ja sen jälkeen tehtiinkin bändin historiaa.

Nautin joka hetkestä. Olen aiemmin kuullut jotain vastaavaa, kun kuulin Blackmores Night -bändiä, jossa siis on vähän toimittu samoin, eli yhdistelty irkkuvaikutteita vähän rokahtavammin. Kiva todeta, että Greenrose Faire teki sen - miten sen nyt sanoisi - vähän paremmin.

Hämmästelin keikan ekapuolen sovituksia kanssakatsojille huikeiksi, mutta ei se siihen loppunut. Väliajan jälkeen musiikillinen matka jatkui ja yllätti kyllä kerta toisensa jälkeen.

Hämmästelin Tomin rumpusetin ääni-rytmi-kilinä ja kolinavalikoimaa. Jos mies vielä tekee biisejä, siinä on kyllä rumpali paikallaan. Jossain biisissä ihmettelin, että kuka soittaa toisen äänen huiluun, ja kas sieltä rumpusetin takaahan se ääni tuli. Entisenä rumpalina ei voi kuin ihailla, jopa irkkusoitin bodhran kumahteli hienosti, ja taustalaulukin toimi kuin - no, niin kuin pitääkin toimia.

Niilo oli sitten se toinen, joka huilua käytteli, ja soitti buzukia vimmatulla voimalla, vaikka vika encoressa plektrakin lensi kädestä, soitanta jatkui samalla vauhdilla kuin koko setin ajan. Ja laulantakin tältä herralta sujuu.

Jari oli bassonsa kanssa nöyrä puurtaja, mutta niin tarkasti, että hänet melkein unohti, kunnes mies otti rokkiasenteen ja näytti bassoaan, kuin joku kitaristi konsanaan. Muutenkin koko köörin keskinäiset viestittelyt ja vinkkailut ja temput toimivat.

Ja sitten ne naiset! Hanna on huikea viulisti. Pelkäsin jossain vaiheessa (oikeasti en pelännyt, ei ne niin helposti katkea kuin Alexander Rybakilla) että jouhet menee jousesta. Ei mennyt, vaan tiukkaa soolosoitantaa riitti, ja myös sitä tiimin mukana soittamista.

Salla, vokalisti. Ei tarvinnut miettiä, saako sanoista selvää. Kuulosti ihan natiivienglantilaiselta, vaikka Tampereelta ilmeisesti onkin. Ja sitten, tulkinta. Oli herkkää, ja sitten niin voimallista, että hämmästytti, miten tuon kokoisesta ihmisestä lähtee moinen ääni.

Yksi jäsen on mainitsematta. Koskettimia käytellyt Petri. Soitannassa ei ole mitään moittimista, ja vielä vähemmän showssa mitä herra kiipparien takana piti. Ihan samoin kuin hänellä, koko bändillä näytti olevan todella hauskaa lavalla. Niin, ja mikä oli se mystinen kosketinsoitin, mitä hän välillä käytti? Siihen nimittäin piti pumpata toisella kädellä ilmaa palkeilla, jotta ääntä tuli ilmoille.

Niin, ja Petri, voisit väläyttää sen loistavan, valloittavan hymyn vähän useammin.

Enkä nyt unohda kyllä teknikkojakaan (nimiä en muista, sori). Mutta valoshow oli aika hieno. Tuki musiikkia juuri kuten piti. Ja en tiedä mitä ääniteknikko on tehnyt salin akustiikalle, mutta mikään ei tökännyt. Istuin toki sen verran edessä, että kuulin jopa taustalaulajien äänen penkilleni ilman vahvistusta, jopa kosketinsoittajan. Ei liian kovaa, vaan sopivasti. Kerrankin näin! Pelotti vähän, että mitenkä rokkimeininki soi tuossa salissa, missä jälkikaiku on pahimmillaan 1,3 sekuntia. Mutta, toimi!

Nyt tulee sitten se miinus: imatralaiset. Meitä oli sen verran vähän, että melkein hävetti. Nimittäin, ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden, mutta minä ennustan, että jos tämä bändi ei vielä ole kova sana, jonkun ajan päästä takuulla on!

Pankaapa merkille tämä bändi. Oli ensimmäinen kerta kun näin heidät livenä, mutta ei takuulla viimeinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti