tiistai 13. joulukuuta 2016

Imperiumin vastaisku

Karu todellisuus paljastuu pikkuhiljaa...

Kun hallitus alkoi kaikella innokkuudellaan purkaa ns. kannustinloukkuja, yksi niistä oli se, että työttömän ei kannata tehdä pätkätöitä, joista maksetaan jokin nimellinen korvaus menetetystä vapaa-ajasta, koska saatu palkka vähentää muita tukia ja aiheuttaa paperien puljaamista. Tehtiin päätös, että saakin hankkia 300 euroa kuussa ilman, että se vaikuttaa mahdollisiin muihin tukiin (joita luulisin tässä kohtaa olevan työttömyyskorvaus, ansiosidonnainen päiväraha ja toimeentulotuki). Tässä kohtaa kaikki hurrasivat ja taputtivat innoissaan karvaisia käsiään yhteen, että "jee, nyt voikin mennä tekemään vähän töitä".

Aivan. Matematiikkahan toimii. Se toimii tasan siihen asti, kun tienaat 299,99 euroa kuussa. Tuet säilyvät, ja kas ihmettä, elintaso parani edes tuon summan verran. Mutta annas olla, mitä tapahtuu kun tienaat 300,01 euroa? Arvaatte varmaan. Summa vähennetään muista tuista täysimääräisenä, eli käytännössä elintaso taitaakin laskea nousun sijaan. Itselläni se leikkasi ansiosidonnaista juurikin tuon verran, eli ei tässä rikastumaan pääse. Ei paljon naurattanut, kun tilille kopsahtanutta summaa katsoin. Täysimääräinen päiväraha olisi ollut noin 60 euroa, ja leikkurin iskettyä se onkin noin 18 euroa, mikä on siis vähemmän kuin työkkärin maksama summa per päivä. Allelujaa ja aamen.

Lyhyesti sanottuna, meitä kusetettiin taas oikein kympillä.

Käytännössä tuo laskuri aiheuttaa sen, ettei edes niitä muutaman satasen pätkätöitä kannata ottaa vastaan, ellei summa jää alle kolmensadan euron kuussa, tai sitten niin, että palkka tosiaan kattaa elinkustannukset. Että, mikähän tämän työllistämisvaikutus on.

Eräs tuttu kertoi tilanteesta, missä hän on tapellut mm. Kelan kanssa omista tuloistaan. Perheellinen ihminen kun on, olisi oikeutettu ties mihin tukiin, mm. yksinhuoltajan korotukseen. Hän ei vain tiennyt sitä. Virkailija oli luetellut muutkin tuet, mitä hän voisi hakea. Niitä olikin lukuisia ja toiveikkaana henkilö niitä hakikin. Lopputulos on sivuseikka miten hänelle kävi. Olennainen kysymys on se, moniko tukiin oikeutettu tajuaa niitä hakea tai edes pystyy hakemaan, koska paperisota on melkoinen. Joka tuki pitää hakea erikseen. Ja mitähän tapahtuisi, jos kaikki tukiin oikeutetut niitä oikeasti hakisivat? Valtio varmaan menisi konkurssiin, ns. sosiaalimenot räjähtäisivät pilviin.

Kehotankin v----tuilemaan nyt urakalla. Ottakaapa selvää, mitä tukia saisitte ja hakekaa niitä.

Kelan matematiikka mättää muutenkin. Hain taannoin asumistukea, koska tiesin tulojeni vaihtelevan melko lailla kuluneen syksyn aikana. En tiedä millä logiikalla laskettiin, kun kuukausituloikseni arvioitiin noin 3800 euroa nettona kuussa. Enpä ollut huomannutkaan, että olen ansainnut noin paljon kuussa, ainakaan tilillä ei rahaa näy. Faktat olivat heillä käytössä takautuneelta ajalta, joista kävi tasan tarkkaan ilmi, että tuloni ovat lähempänä 2000 euroa kuussa, sekin, jos sattuu olemaan työtunteja tarpeeksi. En voinut oikeasti kuin nauraa. Valittaahan päätöksestä voisi, en viitsinyt, koska sitä päätöstä sitten odotetaan varmaan puoli vuotta.

Hivenen lisää matematiikkaa. Hallitus lupasi pudottaa veroastetta "ihan tasapuolisesti kaikkien verotus kevenee". Mutta kun matematiikka toimii näin: jos tienaat 100 euroa, o,6 prosentin verotuksen kevennys on siitä - 0,60 euroa, eli 60 senttiä. Jos tienaat 1000 euroa on tuo sama prosenttimäärä 6 euroa, mikä kyllä mielestäni on aika epätasapuolisesti verotusta keventänyt. Jos puhutaan palkkasummista, niin kyllä tälläkin logiikalla rikas rikastuu, ja köyhä ei ainakaan rikastu.

Nyt nuo juupelit menivät vielä leikkaamaan opiskelijoilta, eläkeläisiltä ja lapsiperheiltä. Eli juuri niiltä, joille ei tuo 0,6 prosentin veronkevennyt tuo hevon vitun hyötyä. No, onpahan yhteiskuntamme hyväosaisilla lisää rahaa sijoitettavaksi tai ihan vaan makaamaan tilillä.

Olis kirveellä töitä, vanhan sanonnan mukaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Autoilijat, varokaa

Olen hämmästynyt.

Ensinnäkin siitä, miten monta autoilijaa minua ajaa vastaan, joko valoilla, missä palaa vain jompikumpi ajovalo, ei kumpaakaan, tai sitten ei pala edes huomiovalot.

Ei se kuulkaa voi olla noin vaikeaa se ajovalopolttimon vaihto. Nimittäin, ne autot jotka ajavat minua vastaan ja toinen silmä on pimeänä, ovat poikkeuksetta vuosimallia, että jokainen voisi itsekin sen polttimon vaihtaa. Voisin päätellä, että näiden ajoneuvojen omistajat eivät joko välitä vaihtaa, eivät huomaa tai eivät välitä siitä, että heitä ei huomata.

Toinen luku on ne, jotka käynnistävät auton ja samalla käynnistävät "päivänvalot". No, kun siinä vaiheessa ei ne perävalot pala. Eipä paljon naurata kun kutostiellä tulee vastaan, ajaessani normaalinopeutta, yhtäkkiä auto, jossa ei pala mitään takana. On teillä sitten varaa pellin ruttaamiseen ilmeisesti. Paskakelissä, mitä tullee piisaamaan näilläkin suunnilla, alkaa pellit varmasti paukkua, kun ajellaan kuin ellun kanat ja luotetaan siihen, että auton automatiikka toimii. NOT!

Ja kolmas asia mikä oikeasti vituttaa: vilkun käyttö. Imatralla on näitä kiertoliittymiä. Minä en voi tietää, mihin suuntaan Sinä olet menossa, ellet näytä vilkkua. Miten helvetin vaikeaa se onkaan nykyään kun sinne kiertoliittymään mennään ja poistutaan. Jos poistut ensimmäisestä liittymästä. laita toki vilkku päälle. Mutta ei, ei tietenkään, vaan ajetaan taas kuin ellun kanat, ei mitään merkkiä.

Ai niin, eihän muista tarvitse välittää. Tärkeintähän on, että itse pääsee eteenpäin.

Näinkö se on?

lauantai 6. elokuuta 2016

Citius, Altius, Fortius, keinolla millä hyvänsä

Kansainväliset kisailut ovat jälleen alkaneet.

Olympialaiset siis. Ja tälläkään kertaa ei vältytty kummallisuuksilta, mitä liittyy douppauksen käyttöön.

Joku venäläisurheilija paljasti valtiollisen tason douppaamisen käytön, ja jäi rannalle tämänkertaisista kisoista. Liekö luullut, että paljastuksella saa vapaalipun kisoihin, ollen itsekin muuten kyrvähtänyt moisesta touhusta joskus aiemmin.

Vedän tässä mieliä vähän taaksepäin: miten oli mahdollista aikoinaan, että norskihiihtäjät olivat niin ylivoimaisia? Ja tietojen mukaan suurin osa niistä on astmaatikkoja, lääkityksestä päätellen. Se minua vallan ihmetyttää, nimittäin, ne astmaatikot joita tunnen, eivät paljon hiihtele, eivät kesällä eivätkä talvella, koska henki ei kulje lääkityksestä huolimatta. Kovasti terveitä tuntuisivat olevan norskit, lääkitys vissiin kohdillaan.

Mutta entäs vjenäläiset sitten. Tuskin kukaan meistä kuvittelee, että voimanostajista yksikään pystyy pelkällä kaurapuurolla sellaisiin tuloksiin, mitä on nähty. Tai edes Boltin kohdalla... (hyi, nyt epäilykseni heittyy niiiiiiiiiin puhtoiseen poikaan, ettei ole tosi). Tuskin tarvitsee muistuttaa kylmän sodan aikaan ja siihen miten ylivoimaisia itäblokin urheilijat olivat oraalia turinabolia turinoidessaan.

Käsittämätöntä on se, että vielä viitsitään väittää, ihan valtionjohdon taholta, siis Putin, että tämä on ajojahti, lännen propagandaa heitä vastaan. Mutta niinhän naapurimme aina tekee. Oli kyse mistä tahansa asiasta. Vika on aina muissa...

Heitänkin tässä idean KOK:lle. Järjestetään eri kisat niille, jotka eivät (todistettavasti?) käytä tai ole käyttäneet mitään, ja niille, jotka sitten saavat nappailla mitä vaan. Olisi se hauskaa kattoa kun jollain voimanostajalla repeää suonet päästä noston lopussa. Tai juoksijalla aortta sanoo poksis. Kunniaahan sillä saa, kaatui ensin maaliviivan yli, tosin henki meni mutta voitto tuli.

Hulluinta on se, että järjestävä maa keskeytti kaikki testaukset kuukautta ennen kisoja omilta urheilijoiltaan...

Puhtaat kisat. My arse!

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Näytä korttisi!

Jokunen aika sitten uutisoitiin siitä, että joku taho kaavailee moottorisahan käyttökorttia sahan käyttäjille.
Niinpä niin. Mieleeni tuli välittömästi tilanne, missä ystäväni, taikuri Janne Mustonen antaa näytteen sahankäyttötaidostaan, ja erityisesti se, miltä näyttää ihminen, joka koetta valvoo. Luulisin, että näkisimme tilanteen, jossa ilme kertoo, miten aivot nyrjähtävät. Mustonen rikkoo kaikki mahdolliset turvallisuusmääräykset...

Mutta vakavasti ottaen. On tieturvakortti, tulityökortti, työturvallisuuskortti, anniskelupassi, hygieniaosaamiskortti (tähän palaan hetken päästä) jne... mitä ilman et voi tehdä tiettyjä asioita.

Työkaverini kysyi, kun ilmoitin, että laitan savustuspöntön pöhisemään, että "onko siulla tulityökortti". Pysähdyin. Niin, saanko minä nyt sitten laittaa tulet sinne pöntön alle, ihan halkotulet, jos ei tulityökorttia ole? Entäpä grillin käyttö? Kaasugrilli, vaatiiko sekin tulityökortin? Entä kotikäytössä olevat grillit? Pitääkö niidenkin omistajien kohta näyttää korttia, että grillin saa kantaa kaupasta ulos? Niin, tai hei, retkeilijät! Eikös niilläkin pidä olla tulityökortti, jos aikovat jossain laavulla tulistella!!! Hyvä ihme sentään, miten vaarallista touhua, jos ei ole koulutusta.

Ajatukseni rullasivat eteenpäin. Eihän siinä mitään, jos tieturvakortti pitää olla, jos tien vieressä työskentelee. Mutta ajatelkaapa miten vaarallisia ovat keittiöissä käytettävät laitteet, vaikkapa tehosekoitin? Tai sähkövatkain? Herranjumala, siihenhän voi työntää vaikka sormet vahingossa, tai kielen, jos haluaa maistaa, onko taikina ok! Eikö kotirouvilta tai keittiöhenkilökunnalta pitäisi vähän rahaa ottaa siitä, että ovat pari tuntia istuneet jossain hevonvitun koulutuksessa, jotta saavat käyttää näitä härveleitä??? Jo olisi korkea aika suojelutanttojen herätä tähän epäkohtaan, että varmistetaan, ettei kotona kukaan loukkaannu näiden käytöstä.

Tai miten olisi veitsityökortti. Että kokki (tai kotikokki) ei saa käyttää teräviä veitsiä, ellei hallussa ole tarvittavaa korttia...

Mihin on hävinnyt ns. maalaisjärjen käyttö, ja kenties sen arvostaminen. Meidät suojellaan hengiltä, sitä mieltä minä olen aina ollut. Ja moottorisahakortti on kyllä kaiken huippu. Eräs tuntemani metsuri tokaisi, että on 30 vuotta tehnyt näitä hommia, eikä kortilla sahaa ajella. Kas kun ei oteta vielä käyttöön ulkotyölisää, että voi metsurina tehdä ulkona töitä. Kreikassa nimittäin metsureille maksettiin moista. No, tämä nyt meni vähän ohi asiasta, mutta kuinkas monta kertaa sisätiloissa on puita kaadeltu??

Palaan nyt siihen hygieniaosaamiskorttiin. Kortissa nimittäin lukee "voimassa toistaiseksi", toisin kuin näissä muissa mainituissa, joita pitää tietyin väliajoin päivittää, ja sehän tietysti maksaa, jos ei kortin haltijalle, niin sitten työnantajalle X-euroa, että kaveri saa tehdä töitä. Jos korttia ei ole, ei tehdä töitä. Joku on siis keksinyt ikiliikkujan. Paitsi se, joka antoi meille toistaiseksi voimassa olevan hyg.passin.

Toivottavasti kukaan ei nyt tästä keksi, että hei, kaikki hygpassilaiset passitetaan kerran viiteen vuoteen tekemään sama koe uudestaan. Nimittäin, ne vaaratilanteethan ei muutu mihinkään, mitä esim keittiöhygieniassa on. Miten lie noiden muiden korttien osalta? Siellähän vaara muuttuu jatkuvasti? Kuten tuli?

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kauppa halpuuttaa, hallitus kallistuttaa?

Ei sitä riemua sitten kauaa kestänyt, että ruuan hinta on "laskenut", tai kuten kauppa sanoo "halpuuntunut". Itse asiassa, jos tälleesti köksänä miettii, sellaisten ruokien hinta on laskenut, missä muutenkin taitaa ravintoarvot olla aika tilastollisesti vatuillaan. Otan vain yhden esimerkin: ns. B-luokan makkarat. No, jauhojahan saa halvalla, lihaa ei, joten ne joilla ei ole varaa kokolihaan, ostavat sitten sitä jauhomakkaraa. Seuraus: sydän- ja verisuonitautien lisääntyminen? Ehkäpä.

Mitäs tästä seuraa? No tietysti se, että ihmillä on tarvetta lääkäriin, johon pääsy siis hallituksen kaavailuissa menee jonkin sortin yhtymiin tai yhtiöihin. Voi olla että hinta pompsahtaa taas joidenkin ihmisten ulottumattomiin, joten lääkäriin ei pääse, sairaus jää hoitamatta, rahaa ei edelleenkään ole kunnon eväisiin, joten... odottaapi kuolo ehkä nopeammin kuin on tarpeen tai suotavaa. Eikä niihin lääkkeisiinkään saata olla varaa, jos nyt sattuu lääkäriin pääsemään. Jenkkiläistä touhua.

Kun ei rahat riitä, jukolauta, lauloi Irwin aikoinaan. Eläminen on kallista, mutta hautaanpano se vasta kallista onkin. Kun nyt hallitus toteuttaa tätä Suomen kokoista laboratoriokoettaan kurjistamisesta, on siellä keksitty vielä lisääkin näitä konsteja: tienkäyttömaksut. Aivan, Suomessa autoilu on muutenkin kallista, joten keksitään veroa veron päälle. Kuinka moni muistaa, että edellisen laman aikaan keksittiin ikiliikkuja, nimeltään "käyttömaksu". Sen piti olla tilapäinen. Tuolloin jo sanoin, että katsotaanpa miten tilapäinen se on. Ei ollut, pysyvä siitä tuli, koska lypsävää lehmää on typerä tappaa; tässä tapauksessa siis suomalainen autoilija on se lehmä, jolta rahaa voi lypsää.

Autonkäyttömaksu on siis liian vähän. No ministeri Berser (tai jotain) keksi sitten, että teitä käyttäviltä voi siis lypsää lisää rahaa. Ja miten sen suuruus määritellään, onkin ihan toinen juttu. Autoihin pitäisi asentaa, ehkä, laite, jolla sitä seurataan, miten paljon ajellaan. Tai satelliiteillä kännykän välityksellä seuraillaan liikkeitä. Entäs jos piruuttani jätän kännykän kotiin, antaako polliisi sanktion, koska en olekaan seurattavissa (autoni on vanha, siihen ei kannata asentaa laitteita, ja minunhan se-KIN pitäisi itse maksaa).

Mikä muu on kallistunut, jos ruoka "halpuuntuu"? Asuminen. Kyllä, vuokrat nousevat tasaiseen tahtiin. Sähkön hinta on 6 vuodessa pysynyt lähes samana, mutta siirtomaksut ovat kolminkertaistuneet, eikä siihen helpotusta saa kerrostaloasuja koska, tietääkseni, en tuohon ikkunaan voi vaihtaa aurinkopaneelia tilalle. Jääkaapin voisi vaihtaa, mutta sekään ei käsittääkseni oikein käy, kun nykyisen omistaa vuokranantaja... joten enpä sijoita.

Työvoiman hintakin sen kuin halpuuntuu. Laskin aikoinaan erään työnantajan palveluksessa, että minun ei kannata ajaa omalla autolla (huom!) neljäksi tunniksi töihin per päivä 40 kilsan päähän, koska käteen jää vähemmän rahaa, kuin ottamatta sitä työtä vastaan. Ja nyt siitäkin aiotaan tehdä, omalla kustannuksella tehtävää "työnäytettä". Hetkinen??? Mitä vittua!!

Palaan hiukan taaksepäin: ruoka siis halpuuntui? Mutta kun kaikki muu kallistui ja jos tuo tienkäyttelymaksu menee läpi, alkaa kauppa nostaa hintoja, takuulla. Joten, ei rahaa kulutukseen, eli ei ruokaan, ei viinaan, ei tupakkaan, ei muuhunkaan. Siis: asiakkaat eivät osta, joten odotettavissa on se, että lama sen kuin pitkittyy kysynnän pudotessa. Ja sitten kun odottaa kuolo, perikunta maksaa vielä lisää hautaan viemisestä, koska varmasti ruumisautokin joutuu siitä tienkäytöstään maksamaan, kuollutta painoa kun on kyydissä.

Yhteenvetona: valtiota ei voi johtaa kuin yritystä. Jos yrityksen kustannukset kasvavat, niitä pitää karsia. Mutta jos valtion kustannukset kasvavat, ne eivät kyllä pienene sillä, että sen "työntekijöiltä" otetaan ostovoima pois tai maksatetaan kaikki heillä. Ei firmatkaan tietääkseni peri maksua työntekijöiltä siitä, että ne pyyhkivät persuksensa vessassa käydessään, mikäli ehtivät. Mutta tästähän on nyt valtion kohdalla kyse. Valitettavasti hallitus ei vain tätä vauhtisokeudessaan näytä ymmärtävän. Toivottavasti sinä, lukijani ymmärrät kun seuraavat vaalit ovat esissä. Lupauksiin ei voi luottaa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Salaliittoteorioita...

Kaikenlaista juolahtaa mieleen, kun uutisia katsoo.

Venäjää alettiin runnoa pakotteilla, kun Ukrainaan hyökkäsi joku taho, mikä tietenkään ei ole Venäjä, ainakaan, jos heidän tietotoimistojaan uskoo. Tai Putinia. Silti, heiteltiin pienet pakotteet käyttöön, jotta siellä päässä tiedettäisiin, että tästä ei nyt lännessä pidetä.

Mitä tekee Venäjä? No, tietysti julisti vastapakotteita, tyyliin "kyllä meilläkin osataan tehdä parmankinkkua ja parmesaania ihan omasta takaa, tartte sitä tänne tuoda", joten vienti tyrehtyi, jos ei Valiolta, niin monelta muultakin yhtiöltä.

Onko kukaan pannut sen jälkeen merkille, mitä tapahtui öljyn hinnalle? Täysi romahdus. Aikoinaan, hämärästi muistan, että jos öljyn hinta on alkanut laskea liikaa, OPEC on rajoittanut tuotantoa, jotta hinta pysyy sopivissa rajoissa. Nimittäin, jos hinta laskee tarpeeksi, alkavat arabitkin siitä kärsiä, mitä muuten jo tapahtuu. Joissakin tuotantomaissahan on jo mietitty, että pitää alkaa budjettia sopeuttaa, koska tulot vähenevät.

Kysymys kuuluukin, miksi ei nyt rajoiteta tuotantoa, että öljyn hinta nousisi sopivalle tasolle? Onko joku puuttunut tähän peliin? Jenkit, ehkäpä, jotta Venäjän talous alkaisi rakoilla pahasti, se kun rakentuu lähes yksinomaan öljyn ja kaasun vientitulojen varaan. Niin, onkohan käynyt näin.

Sivumennen tässä pitää tietysti todeta, että ikävää ettei se hinnanlasku näy, kun autoa menee Suomessa tankkaamaan... siitä pitää huolen Suomen verotus.

Mutta ovatko jenkit, tai joku muu, Kiina, ehkä, hääräämässä tässä taustalla? Voi olla, kukas sen tietää, paitsi ehkä Bilderbergit, nuo kaiken takana kuulemma häärivät talousihm-... jotkut.

Entä, mitä tästä ehkä seuraa? Taloudellinen epävakaus on ajanut ennenkin ihmisiä ahdinkoon. Kun tähän soppaan heitetään vielä Syyrian sota, jota Venäjä tukee (Al-Assadia siis), ja länsi, muutamien arabimaiden kanssa toiselta puolen, saadaan aikaan pakolaisvirta Eurooppaan. Siis: onko Venäjä päättänyt kostaa pakotteet ja öljyn hinnanlaskun sillä, että aiheutetaan käsittämätön pakolaisvirta Eurooppaan? Ehkäpä. Nimittäin sehän alkaa tuntua kyllä jokaisen vastaanottavan maan taloudessa takuulla!

Taloudellinen epävakaus johtaa sisäiseen levottomuuteen. Nyt on pakko heittää natsikortti kehiin. Niin kävi 1930-luvulla Saksassa. Sitäkö haetaan Venäjälle? Ja sitäkö ehkä Venäjä haluaa meillekin? Valtiot romahtavat sisältäpäin, "pienen"ulkoisen pakotuksen avustamana. Huh. Vakavasti siltä näyttää...

Voi olla, että olen ehkäpä jopa oikeilla jäljillä tässä kehäpäätelmässä. Voi olla etten ole. Mutta, voitteko väittää, ettei tässä ole edes jotain todellista?

tiistai 19. tammikuuta 2016

Mielensäpahoittajat

Mielenkiinnolla aina lueskelen paikallislehtien palstoja, missä lukijat voivat kommentoida erinäisiä asioita lyhyillä viesteillä toimituksiin.

Etelä-Saimaassa on omat "Estarit", Uutisvuoksessa omansa. Ja aina lukiessani hämmästyn muutamaa asiaa. Sama kyllä toimii itse asiassa laajemminkin netissä. Nimittäin se, että aina on niitä, jotka voidaan luokitella "mielensäpahoittajiksi".

On tiettyjä vaihteluita vuodenajan mukaan. Eräskin natkutti aina siitä, onko nyt parempi ajaa nastarenkailla vai kitkoilla. Ilmeisesti hänen puhelinlaskunsa lakkasi viesteistä kasvamasta, kun itse laitoin kommentin suoraan tälle kyseiselle ihmiselle, palstan kautta toki, sillä enhän tiedä kenestä on kyse. Viestini kuului suunnilleen "onpa maailmassa kaikki hyvin, kun ei muuta valitettavaa ole, kuin nastarenkaat". Tajusi ilmeisesti lopettaa oman naputuksensa.

Samaan kastiin luen koiranpas...ta länkyttäjät. Asiat on liian hyvin, jos muita ongelmia ei ole. Toki, keväisin mietin itsekin sitä, mitä kaikkea kengissä kotiin kulkee, mutta samalla tavalla se kulkee niiden kikkareiden poimimatta jättäjilläkin, että sinänsä...

Mutta yhtä ryhmää ihmettelen. Eräs toimittaja (nimeä en edes mainitse) kysyi haastatellessaan minua, olenko huomannut mitään eroa ihmisten käyttäytymisessä, kun he menevät teatteriin Imatralla tai Lappeenrannassa. Sanoin, että kyllä olen. Ainakin sen huomaa, miten paljon teatteria Estareissa kritisoidaan.

Toivottavasti tämä nyt vähäksi aikaa hiljenee. Tuntuu, että Lappeelaisilla on kaikki päin hemmettiä koko ajan. Teatteri maksaa liikaa, kauppakeskuksilla on liikaa parkkihalleja ja ne maksavat liikaa. Ihmiset ei käyttäydy laduilla eikä kaduillakaan oikein.

Mikä hitto vaivaa Lappeelaisia??? Imatrallakin on kosolti valituksen aiheita, mutta ei niistä näköjään jakseta aina, joka lehdessä länkyttää.

Että, voisiko joku lappeenrantalainen valaista asiaa: miksi te olette mielensäpahoittajia? Onko kaikki muut asiat niin hyvin, että jostain yhdestä asiasta tehdään aina joku juttu (ja ei se ole aina teatterikaan).  Vai onko tässäkin se, että äänekkäin saa sen viestinsä perille?

Mikä meitä Etelä-Karjalaisia vaivaa oikeasti?

Voiko vitutukseen kuolla? Kyllä voi, jos se oikeasti noin paljon nyppii kuin tuolla lehtien sivuilla.

Relatkaa nyt edes hiukan, hyvät ihmiset. Tällä tavalla saa kuin sydänkohtauksen ja/tai peräpukamat!